Pysäkkinäyttöjen taidehanke Risteyksessä käynnistyy 1.1.2021

Malskin alue. Etualalla Malskin punatiilinen rakennus, josta Malvakin löytyy. Kuva: Niki Soukkio/Malski

Tammikuussa nähdään Laura Konttisen teos Talo ja museon kokoelmista Markus Heikkerön teos Churning of the Sea.

Vuonna 2021 Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki, ja sen innoittamana LSL, Taiteen edistämiskeskus, Lahden taide-, juliste- ja muotoilumuseo sekä Lahden kaupunkiympäristö tuovat taidetta julkisen liikenteen pysäkkinäytöille. Vuoden aikana nähdään joka kuukausi kaksi uutta teosta: yksi Lahden taide-, juliste- ja muotoilumuseon kokoelmista ja yksi avoimen haun kautta valittu teos. Kokoelmateokset ovat nähtävillä Matkakeskuksen isoilla infonäytöillä, ja haun kautta valitut teokset levittäytyvät 16 pysäkkinäytölle Matkakeskuksella ja keskustassa. Paras paikka kokea teosparit yhdessä löytyy Matkakeskuksen A-pysäkillä.

Museon kokoelmateoksia nähdään seuraavilta taiteilijoilta: Erik Enroth, Markus Heikkerö, Kimmo Kaivanto, Jarmo Kukkonen, Olavi Lanu, Aaro Matinlauri, Ari Pelkonen, Pekka Purhonen, Ulla Rantanen, Olli Reiman, Kaarlo Stauffer ja Johannes Wilenius.  

Avoimen haun kautta mukaan valittiin taiteilijat Ilkka Aho, Carine Fabritius, Anna-Liisa Kankaanmäki, Laura Konttinen, Kalle Lampela, Elena Liseytseva, Matti Närekangas, Elina Ruohonen, Timo Rytkönen, Jarkko Räsänen, Janika Salonen ja Mikael Valjakka. 

Teokset nostavat esiin ympäristöpääkaupunkivuoden teemoja ja herättelevät pohtimaan jokapäiväisiä valintoja, kuten arkipäivän kulutusta, sekä ihmisen luontosuhdetta ja ympäristön merkitystä. Taidehankkeella halutaan myös vahvistaa julkisen liikenteen asemaa ja tuoda taidetta kaupunkitilaan uusiin ja yllättäviinkin ympäristöihin.  

Risteykset ovat valinnan paikkoja, ja joka päivä on mahdollista tehdä parempia valintoja.

Lisätietoja löydät verkkosivuilta: https://www.lahti.fi/asuminen-ja-ymparisto/uudistuva-lahti/keskustan-kehittaminen/risteyksessa-taidetta-lsln-pysakkinaytoilla/