Kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen poliitikon museoharjoittelussa Malvassa 26.8.

Poliitikon museoharjoittelu on Suomen Museoliiton organisoima kampanja, jonka perusajatus on kutsua päättäjiä tutustumaan museon toimintaan käytännönläheisellä tavalla. Samalla tehdään näkyväksi museoiden toimintaa kulissien takana. Malvan toimintaan saapui perjantaina 26.8.2022 tutustumaan kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen.

Museopäivänsä aikana kansanedustaja Grahn-Laasonen pääsi osaksi Suomen uusimman taidemuseon tiimiä. Vierailunsa aikana Grahn-Laasonen tutustui paitsi Malvan näyttelyihin ja tiloihin, myös erilaisiin työtehtäviin museossa. Grahn-Laasonen sai kokeilla museon lipunmyyntiä ja kurkistaa kolmanteen kerrokseen, jonka näyttelysalit ovat parhaillaan yleisöltä suljettuja näyttelyvaihdon vuoksi. Tilaan on rakentumassa graafikkomestari Erik Bruunin näyttely, joka avautuu yleisölle perjantaina 16. syyskuuta.

– Olipa erilainen työpäivä, huikea museoelämys, ja samalla sain arvokasta tietoa museo- ja laajemminkin kulttuurialan kuulumisista. Malva on todella hieno, kansainvälisen tason tulokas Suomen museokenttään; sen toteutus on kunnianhimoinen ja kiinnostava. Ihailen Lahden vauhtia kulttuurin ja koko kaupungin kehittämisessä, Grahn-Laasonen sanoo.

Poliitikon museoharjoittelu -kampanja on valtakunnallinen ja järjestetään tänä vuonna 22. –26.8.2022. Teemaviikko järjestetään nyt seitsemättä kertaa.

Lisätiedot

Päivi Roivainen
Näyttelypäällikkö