Kansainvälinen Kaarisilta Biennale -taidetapahtuma levittäytyy Malvaan
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva on Kaarisilta Biennale 2023 -tapahtuman yhteistyökumppani. Osa laajasta näyttelykokonaisuudesta on esillä Malvassa, Valoparvella sekä Kellarigalleriassa 17.6.-30.7. Malvassa Valoparvella on esillä maalauksia, Kellarigalleriassa taas grafiikkaa ja piirustuksia.
Kansainvälinen Kaarisilta Biennale -taidetapahtuma järjestetään kesällä 2023 kuudennen kerran. Näyttely ja tapahtuma haluaa esitellä valtavirran ulkopuolelta nousevaa kiinnostavaa ja omaperäistä taidetta, sekä helpottaa erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden ammatillista toimintaa. Tapahtuman teemana on tällä kertaa rakkaus. Näyttely on esillä useassa paikassa: Malvan lisäksi Kaarisilta Biennalen päänäyttely on esillä Erstan kartanomiljöössä Lahden Villähteellä sekä Galleria Art Kaarisillassa Helsingin keskustassa.
Kaarisilta Biennale -näyttely on hyvin laaja-alaisinen niin aiheiltaan kuin runsaan taiteilijamäärän kautta. Kaarisilta Biennale on kaikille taiteilijoille avoin, jurytetty kuvataidenäyttely. Näyttelyn juryyn kuuluvat kuvataiteilija Arto Määttä, Lahden museoiden museonjohtaja Tuulia Tuomi sekä kuvataiteilija Aamu Paarvio. Näyttelyyn haki 339 taiteilijaa tai työryhmää Suomesta ja ulkomailta ja näyttelyyn valittiin mukaan 125 taiteilijaa. Jury kommentoi teosvalintaa seuraavasti: ”Suuren hakijamäärän vuoksi teosvalinta oli haastavaa. Hakemusten laatu oli erittäin korkea ja aineistosta olisi voinut koota monta näyttelyä. Rakkaus-teemaa oli käsitelty kaiken kattavasti ja laajasti: henkilökohtaisesta näkökulmasta sekä yhteisöä, yhteiskuntaa ja koko maailmaa käsitellen.”
Näyttely on esillä Malvassa 17.6.-30.7.2023. Sisäänpääsy museon pääsylipun hinnalla.
Lisätietoja Kaarisilta Biennalesta: https://www.kaarisilta.fi/kaarisilta-biennale/
Kuva: Christian Carlsen, Two girls (yksityiskohta), 2021