Bruunin hymyilevä norppa ja Kastemaan vetävät farkut – Malvan julisteita nyt Finnassa!
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva on julkaissut julistekokoelmiaan Finna.fi-hakupalveluun kaikkien nähtäville. Malvan kokoelmissa on yli 75 000 julistetta, josta Finnaan julkaistaan jatkuvasti täydentyvää aineistoa. Julisteita voi ihailla myös Lahden museoiden omassa Finna-näkymässä osoitteessa lahdenmuseot.finna.fi.
Tekijänoikeusjärjestö Kopioston kanssa laadittu sopimus mahdollistaa suomalaisten graafikoiden tuotannon esittelyn verkossa. Ensimmäisten joukossa Finnaan on avattu julisteita graafikkokonkari Erik Bruunilta (1926–), julistetaiteen moniosaaja, kuvataiteilija Helmiriitta Honkaselta (1920–2018), rock-graafikko Herbie Kastemaalta (1940–2013), kuvitusmestareilta Julia (1968–) ja Pekka Vuorelta (1935–) ja lasitaiteilija, julistesuunnittelija Gunnar Forsströmiltä (1894–1958). Lisäksi palvelusta löytyy Mallasjuoma Oy:lle sekä Asko Oy:lle suunniteltua käyttögrafiikkaa.
Bruunin ja Kastemaan julisteet on nostettu myös omiksi kokonaisuuksikseen Lahden museoiden Finna-näkymään. Bruunilta löytyy muun muassa pirskahtelevia Jaffa-mainoksia, Suomi-matkailun helmiä ja Bruunille itselleenkin läheistä luonnonsuojeluteemaa. Kastemaa on tunnettu rock-henkisistä ja surrealistisista mainos- ja julistekuvistaan, kenties palkituimpina töinään nuorten vaateliike Micmacille suunnittelemansa mainonta.
Malvan julistekokoelmista vastaava amanuenssi Hanna Suihko iloitsee: ”Upeaa, että saadaan julistekokoelmien helmiä arkistolaatikoista yleisön nähtäville! Finnassa aineistoon pääsevät käsiksi niin alan ammattilaiset kuin opiskelijat, sekä ketkä tahansa muutkin julisteista kiinnostuneet.”
Malvan julistekokoelmat ovat tekijänoikeuden alaisia. Julisteita on julkaistu Finnaan kaikkien ihailtavaksi, mutta niiden käyttö vaatii luvan Lahden museoilta ja tekijänoikeuden haltijalta. ”On hienoa, että kulttuuriperintölaitokset saavat arvokkaita kokoelmiaan avattua verkossa. Malvan kanssa laadittu sopimus tekee julistekokoelman avaamisesta ja tekijänoikeuksien kunnioittamisesta helpompaa. Se myös mahdollistaa tekijöille heille kuuluvan korvauksen teostensa käytöstä,” muistuttaa Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.
Julistekokoelman juuret ulottuvat lähes 50 vuoden taakse
Lahden julistemuseo perustettiin vuonna 1975 vaalimaan suomalaista ja ulkomaista graafista muotoilua. Vaikka julistemuseolle kertyi kansainvälisesti merkittävä ja tunnettu kokoelma, sillä ei koskaan ollut omia näyttelytiloja. Julistenäyttelyt pidettiin Lahden taidemuseolla, joka toimi väistötiloissa lähes 70 vuotta.
Vuonna 2022 Lahden julistemuseo ja Lahden taidemuseo yhdistyivät Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvaksi, ja julistemuseon kokoelmasta tuli Malvan julistekokoelma. Julisteet ovat osana Malvan näyttelyitä museon uusissa tiloissa Malskilla Lahden keskustassa.
Finna.fi-hakupalvelu on koti Suomen miljoonille kulttuuri- ja tiedeaineistoille. Mukana on jo yli 450 kirjastoa, museota ja arkistoa, jotka ovat tuoneet aineistonsa kaikkien saataville. Lisäksi Finna tarjoaa alustan asiakasorganisaatioiden omille verkkopalveluille. Kansalliskirjasto ylläpitää Finnaa yhdessä asiakasorganisaatioiden ja muiden kumppaneiden kanssa.
Lisätiedot
Julistekokoelmat