Kaarlo Stauffer: Fantasmagoria

Fantasmagoria esittelee teoksia, jotka ammentavat perhevalokuvista ja käsittelevät ajan kulumista, vanhenemista sekä muistamisen ja mielikuvituksen suhdetta.
7.12.2024 ‐ 6.4.2025
Katso kaikki aukioloajat
LähiTapiola Vellamo -sali, Malvan 1. kerros
Katso saapumisohjeet

Kaarlo Staufferin (s. 1988) öljyvärimaalaukset pohjautuvat vanhoihin perhevalokuviin. Stauffer on maalannut valokuvista mielikuvituksen värittämiä tulkintoja. Taiteilija ei esitä sukunsa tarinaa sellaisenaan, vaan pohtii kuvan tekemistä suhteessa todellisuuskäsityksiin, sekoittaen valokuvan ja maalauksen traditioita. Stauffer käsittelee ajan kulumista ja vanhenemista; nostalgiaa, kaipuuta ja suruakin; mutta myös aaveita ja ulkopuolta, ei-mitään. Tapahtuneen ja kuvitellun välinen raja on tarkoituksellisen hämärä. Teosten maailmassa esiintyy yliluonnollisen mahdollisuuteen liittyviä vivahteita.

Valokuviin kuvatun hetken keinotekoisuus korostuu ja esitetystä tulee fiktiota, jopa metafiktiota: ei tämä oikeasti näin mennyt. Toisaalta esiin nousee myös muistamiseen ja muistin olemukseen liittyviä kysymyksiä ja teokset kutsuvat meitä pohtimaan ajan kulumista ja muistojen unohtumista. Mitä ajan myötä unohtuu? Millä mieli, tai mielikuvitus, täydentää aukkoja?

Fantasmagoria on Kaarlo Staufferin ensimmäinen museossa järjestettävä yksityisnäyttely. Se esittelee noin kaksikymmentä vuosina 2017–2024 maalattua, perhevalokuvista ammentavaa teosta.

Näyttelyyn on saatu valtionavustusta Museovirastolta.

  • Kaarlo Staufferin näyttely Fantasmagoria
    7.12.2024–6.4.2025 Malvassa

    Kaarlo Stauffer maalaa öljyväreillä maalauksia,
    joiden idea lähtee vanhoista perhevalokuvista.
    Stauffer maalaa valokuvista uuden tulkinnan.
    Näyttely Fantasmagoria tutkii taiteen avulla,
    miten aika kuluu
    ja miten ihmisen muisti ja mielikuvitus toimivat.

    Kaarlo Staufferin taiteen taustalla ovat
    vanhat valokuvat hänen omasta suvustaan.
    Taiteilija ei kuitenkaan halua kertoa suvun tarinaa suoraan,
    vaan hän käyttää mielikuvitusta
    ja sekoittaa teoksiin maalauksen ja valokuvan perinteitä.

    Stauffer haluaa pohtia kuvan ja toden suhdetta.
    Hän käsittelee monia aiheita,
    kuten kaipuuta, surua ja aaveita.
    On vaikeaa tietää,
    mikä teoksissa on totta ja mikä kuvitelmaa.
    Teoksissa on hieman yliluonnollisuutta.

    Näyttely saa katsojan pohtimaan,
    että valokuvat ovat keinotekoisia.
    Emme voi tietää,
    millainen kuvan tilanne oikeasti oli.
    Entä mitä oikeasti muistamme?
    Miten ihmisen mieli tai mielikuvitus
    täydentää muistin aukkoja?

    Kaarlo Stauffer on syntynyt vuonna 1988.
    Fantasmagoria on Staufferin
    ensimmäinen yksityisnäyttely museossa.
    Näyttelyssä on noin 20 maalausta.
    Ne ovat vuosilta 2017–2024.

    Näyttely on saanut valtionavustusta Museovirastolta.

    Fantasmagoria-näyttely on
    LähiTapiola Vellamo -salissa Malvan 1. kerroksessa.

Fantasmagoria-näyttely. Kuva: Tommi Mattila
Kaarlo Stauffer, Death of a Cousin, 2019. Kuva: Mathias Foster.