Hetkiä elämästä. Erkki Kannosto – teoksia kuudelta vuosikymmeneltä
Lahden taidemuseon laaja elämäntyönäyttely kertoi kuvanveistäjä Erkki Kannoston pitkän taiteellisen uran vaiheista. Kannosto tuli maanlaajuisesti tunnetuksi Lahden Punavankien muistomerkin tekijänä. Näyttely valotti samana vuonna 40 vuotta täyttäneen muistomerkin valmistumishistoriaa. Sen lisäksi näyttely esitteli hänen monipuolisesti käyttämiään tekniikoita ja materiaaleja: akryylireliefejä, pronssiveistoksia, teräs- ja vaneriteoksia, terrakottavateja, puupiirroksia, lasiveistoksia, ryijyjä ja mitaleita.
”Ihminen on aina ollut teosteni lähtökohta, humanistiseksikin joku voisi sitä sanoa. Ihmisenä oleminen, kosketus ja vierellä kulkemisen aiheet eivät ehkä ole kaikkein muodikkaimpia, mutta aikaa ne kestävät ja se on minun mittarini”, sanoo Kannosto, jolle kuvanveisto on tapa katsoa maailmaa. Lämminhenkinen ja koko perheelle nähtävää tarjonnut Hetkiä elämästä -näyttely oli taiteilijan itsensä kuratoima.