Lahden taidemuseon historia

Viipurin taidemuseo toimi vuosina 1930-39 arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelemassa rakennuksessa Viipurin Pantsarlahden bastionilla. Museossa järjestettiin vaihtuvia näyttelyitä ja esiteltiin omia kokoelmia. Samassa rakennuksessa toimi myös taidekoulu. Talvisodan kynnyksellä museo suljettiin ja suurin osa kokoelmista siirrettiin turvaan Rautalammille Peuran museoon.

Sodan jaloista pelastettujen taideteosten saamista Lahteen valmisteltiin useita vuosia. Lahden taidemuseo suunniteltiin sijoitettavan Teknillisen virastotalon ullakkokerrokseen. Nämä tilat valmistuivat ennen kuin teosten saaminen Lahteen varmistui. Tiloja käytettiin vuokrattavana taidehallina vuoden 1949 lopulta lähtien. Pian päästiin kuitenkin juhlimaan myös Lahden taidemuseon vihkiäisiä. Viipurista evakuoidut teokset jaettiin lopulta Lahden ja Hämeenlinnan kaupunkien kesken vuonna 1950. Molempiin kaupunkeihin perustettiin taidemuseot tätä perintöä vaalimaan. Lahden ensimmäisen kulttuuriviikon päätteeksi, 10. joulukuuta 1950, Lahden taidemuseossa kuultiin Sibeliuksen musiikkia kaupunginorkesterin esittämänä. Viipurista perityt teokset luovutettiin juhlallisesti toivoen, että

”ne saisivat Lahdessa sellaisen tyyssijan, jossa niillä olisi tilaisuus lisääntyä ja että ne saisivat osakseen rakkautta ja huolenpitoa.”

Tämä taidehistoriallisesti arvokas kokoelma käsittää suomalaista ja ulkomaista taidetta 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Joukossa on teoksia esimerkiksi Ferdinand von Wrightiltä, Akseli Gallen-Kallelalta, Eero Järnefeltiltä, Albert Edelfeltiltä ja Ivan Aivazovskilta. Kokoelmistamme voit lukea lisää täältä.

Tuore taidemuseo sai osakseen valtakunnallista huomiota Suomen kuvalehden artikkelin myötä. Siinä todettiin, että aiemmin taiteen vaalimisessa takapajulle jäänyt Lahti on tässä suhteessa tehnyt täyskäännöksen.

 ”Johtajien kaupungissakin on herätty siihen, ettei ihminen elä pelkästään leivästä. […] Lahti on saanut taidehallin ja -museon, joiden vaikutus kantanee hyvää hedelmää.”

– Suomen Kuvalehti 1951.

Taidemuseon ensimmäisen kodin, Teknillisen virastorakennuksen, yläkerroksessa oli tarkoitus olla väliaikainen ratkaisu. Tuolloin taidemuseota suunniteltiin sijoitettavan kulttuurilaitosten yhteisrakennukseen. Tämä hanke jäi kuitenkin toteutumatta. Taidemuseo sai lisätilaa näyttelyilleen 1970-luvulla, kun sähkölaitoksen käytöstä vapautunut kytkinhalli saatiin museokäyttöön. Hieman myöhemmin myös sähkölaitoksen valvomon tilat vapautuivat taidemuseon käyttöön ja taidemuseon sisäänkäynti siirtyi Vapaudenkadulta Vesijärvenkadulle.

”Hyvällä onnella ja rahoituksen selvittyä rakentaminen alkaa syksyllä 1983 ja taidemuseo valmistuu 1984. Kun näin pitkällä jo ollaan, voidaan Lahdessa ryhtyä tosimielessä odottelemaan ensimmäistä museota varta vasten rakennettuja tiloja. Peukut pystyyn!”

Näin lausui museojohtaja Jouko Heinonen Museouutiset-tiedotuslehdessä vuonna 1982.

Valitettavasti Heinosen kuvailema hanke jäi toteutumatta ja näin ollen taidemuseo jatkoi toimintaansa väliaikaisissa tiloissaan Vesijärvenkadulla. Vuosien saatossa taidemuseolle on suunniteltu uutta taidemuseorakennusta muun muassa Historiallisen museon läheisyyteen, Pikku-Vesijärven rantaan, Paavolan kulttuurikeskukseen ja Ranta-Kartanon kaupunginosaan. Taidemuseota on harkittu sijoitettavan myös muusta käytöstä vapautuneeseen tilaan. Näistä esimerkkeinä mainittakoon pankkisalit, koulut ja kauppakeskukset.

Taidemuseo ei ole ollut ainut Lahden museoista, joka on kärsinyt kodittomuudesta. Vuonna 1975 Lahteen perustettiin Julistemuseo, jonka näyttelytoiminta oli osa Taidemuseon ohjelmaa. Julistemuseo on tullut erityisen tunnetuksi Lahden kansainvälisestä julistebiennalesta. Julistebiennale muuttui vuonna 2014 triennaleksi, joka kokoaa yhteen julistesuunnittelun huippunimet kolmen vuoden välein.

Taidemuseon tilat vaikuttivat museotoimintaan monin tavoin. Taidemuseon sijainti kuudennessa kerroksessa rajoitti näyttelymahdollisuuksia, sillä raskaita ja kookkaita teoksia ei saatu kuljetettua näyttelysaleihin. Taidemuseo sai lisää näyttelytilaa 1970-luvulla, ja näyttelytoiminta siirtyi vähitellen katutason väliaikaisiin tiloihin. Tämä lisäsi taidemuseon toiminnan mahdollisuuksia.

Vaikka taidemuseo sai lisätilaa katutasosta ei tilaa ollut sekä kokoelmanäyttelylle että vaihtuville näyttelyille. Suomen nuorista taidemuseoista Lahden taidemuseo erottautui siinä, että se tarjosi paljon vaihtuvia erikoisnäyttelyjä. Omia kokoelmiakin esiteltiin mutta vaihtuvat näyttelyt valloittivat usein koko taidemuseotilan. Vuosien varrella taidemuseossa on nähty lukuisia menestysnäyttelyitä, joista esimerkkeinä Happy Days Are Here Again (1990), Fabergé – loistavaa kultasepäntaidetta -koristemunien näyttely (1997), erityisesti lapsille suunnitellut Vempula-näyttelyt ja monien suomalaisten taiteilijoiden taidenäyttelyt.

Lahden taidemuseo on esitellyt toistuvasti ajankohtaista taidetta keskittyen eri taidemuotoihin. Maalaukset, veistokset, valokuva, muotoilu ja piirustukset ovat kukin saaneet oman hetkensä valokeilassa.

Taidemuseon toistuviin näyttelyihin kuului keskeisesti Lahden Taideinstituutin kuvataiteen koulutusohjelman opinnäytetyönäyttely. Perinne katkesi Taideinstituutin lakkauttamisen myötä. Sarjan viimeinen näyttely, Tuottavin yksikkö, järjestettiin vuonna 2016.

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva aukeaa Malski-keskuksessa vuonna 2022. Taiteeseen, muotoiluun ja julisteisiin keskittyvä museo on kansainvälisesti kiinnostava kohde. Uuteen museoon toteutetaan upeita niin kotimaisia kuin kansainvälisiä näyttelyitä ja tapahtumia.

Malvan avajaiskattauksen ensimmäinen julkistettu näyttely on, maailmankuulu graafisen alan kilpailu ja näyttely, Lahden kansainvälinen julistetriennale. Uuden museon näyttelyissä nähdään myös kokoelmiemme helmiä, kuten Viipurin kokoelman teoksia. Yksi odotetuimmista teoksista onkin monille rakas Akseli Gallen-Kallelan Keitele (1905). Tulevista näyttelyistämme voi lukea täältä.