Taideteosten sijoituspalvelu
Lahden kaupungin taidekokoelmaan kuuluvia teoksia sijoitetaan kaupungin virastoihin ja laitoksiin, kuten kouluihin, päiväkoteihin, kirjastoihin ja kaupungin työntekijöiden työhuoneisiin. Arkiympäristöön sijoitetut taideteokset lisäävät tilojen viihtyisyyttä ja omaleimaisuutta. Oppimisympäristöissä teokset voivat tarjota taidekasvatuksellisia mahdollisuuksia.
Taideteosten sijoituspalvelusta huolehtii Malva. Teoksia lainataan ja palautetaan takaisin museon säilytystiloihin tiheään tahtiin. Sijoituspalvelu on maksullinen. Museo perii sijoitetuista taideteoksista teoskohtaisen maksun ja ripustus- sekä kuljetusmaksun. Kaikista sijoituksista laaditaan kirjallinen sopimus museon ja lainaajan kesken.
Sijoitusprosessin alussa museon amanuenssi tai tutkija vierailee lainaajan tiloissa. Taiteen paikat katsotaan yhdessä ja tiloihin sijoitettavista teoksista keskustellaan. Tämän jälkeen museo ehdottaa sopivia teoksia tiloihin sijoitettavaksi. Teosten kunto tarkastetaan ennen sijoittamista. Prosessia voi pitkittää teosten mahdollisesti vaatimat huoltotyöt, valokuvaus tai muut kokoelman hoitoon liittyvät toimenpiteet. Mahdollisten toimenpiteiden jälkeen teokset kuljetetaan ja ripustetaan museon teknisen henkilökunnan toimesta. Sijoitusprosessin kesto on keskimäärin joitakin kuukausia, sijoitettavien teosten määrästä riippuen.
Sijoitettujen taideteosten palauttamiseksi tulee olla yhteydessä museoon hyvissä ajoin, vähintään kaksi kuukautta ennen toivottua noutoa. Museolle on ilmoitettava myös sijoitettuna olevan taideteoksen vaurioitumisesta tai katoamisesta tai teokseen kohdistuvasta siirtotarpeesta.
Lahden kaupungin taidekokoelmaa ylläpidetään kaupunkilaisia varten. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli toimipisteelläsi on tarjota sopiva paikka taiteelle!
-
Teoskohtainen kertamaksu 60 €/teos
Kuljetus ja ripustus 80 €/h
Lahden kaupungin taidekokoelma ja julkinen taide