Risto Pentikäinen

2012

Muovi

Muotoilija-kuvataiteilija Risto Pentikäisen Upokas voitti vuonna 2011 Uponorin ja Nastolan kunnan järjestämän ympäristötaidekilpailun Villähteentien liikenneympyrään sijoitettavasta taideteoksesta. Palkintolautakunta valitsi toteutettavaksi Pentikäisen suunnitelman 25:n ehdotuksen joukosta. Uponorin rahoittama teos sijaitsee Villähteentien ja valtatie 12:n Nastolan rampin yhtymässä.

Upokas on ympäristötaideteos, jolla on korkeutta lähes 5 metriä. Veistos rakentuu kirkkaan punaisiksi maalatuista muovisista vesijohtoputkista, jotka muodostavat metallin sulattamiseen käytetyn upokkaan muodon. Teoksen säännöllinen muoto ja kennomainen rakenne antavat yleishahmoltaan yksinkertaiselle muoviveistokselle erityislaatuista visuaalista kiehtovuutta ja elävyyttä. Nimensä ja materiaalinsa kautta veistos viittaa oivaltavasti Uponoriin ja tehtaan historiaan merkittävänä muovin jalostajana. Näyttävänä maamerkkinäkin toimivan Upokkaan punainen väri linkittää teoksen yllättäen myös Nastolan vaakunaan.

Viereisessä liikenneympyrässä sijaitseva punainen rakennelma ei liity Pentikäisen teoskokonaisuuteen, vaikka sijaintinsa ja värimaailmansa kautta luokin siihen yhteyden. Kyseinen elementti on läheisen Levypyörä Oy:n suunnittelema ja valmistama rakennelma, johon on käytetty yrityksen valmistamia komponentteja.

Liikenneympyrään sijoitettu muovinen veistos. Veistos rakentuu kirkkaan punaisiksi maalatuista muovisista vesijohtoputkista, jotka muodostavat metallin sulattamiseen käytetyn upokkaan muodon.
Risto Pentikäinen, Upokas, 2012. Kuva: Eetu-Pekka Heiskanen/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Risto Pentikäinen on kuopiolainen teollinen muotoilija ja kuvataiteilija. Pentikäinen valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1996, jonka jälkeen hän on työskennellyt taiteen tekemisen lisäksi esinemuotoilun ja sähkölaitteiden suunnittelun parissa. Nastolan lisäksi Pentikäinen on tehnyt julkista taidetta Seinäjoelle, Jyväskylään ja Rovaniemelle. Teoksissa yhdistyvät yksinkertaistetut luonnosta ammentavat muodot, mittasuhteilla leikittely sekä visuaalista kiehtovuutta lisäävät omaperäiset rakenne- ja pintaratkaisut. Pentikäinen pyrkii veistostensa kautta heijastamaan teosten sijoituspaikkojen ja -ympäristöjen paikallisia ominaispiirteitä ja merkityksiä. 

Taideteos kartalla

Villähteentien ja valtatie 12:n Nastolan rampin yhtymässä. – Villähteentie 99, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Upokas

Villähteentien ja valtatie 12:n Nastolan rampin yhtymässä. – Villähteentie 99, Lahti.

Näytä Google Mapsissa