Olavi Lanu

1991

Betoni

Lahden Lanu-puisto rakennettiin vuosina 1989–1992. Lahden kaupunki tilasi Olavi Lanulta kaikkiaan 12 veistosta sijoitettavaksi Kariniemenmäen lehtometsään. Osaksi luontoa sulautuvien teosten lähtökohtana on ollut Lanun Venetsian biennaaliin vuonna 1978 toteuttama teoskokonaisuus ”Elämää suomalaismetsissä”, joka ilmentää eri tavoin ihmisen ja luonnon suhdetta. Puiston luonnonmateriaaleja imitoivat veistokset on kaikki valettu betoniin Renkomäen sorakuopassa. Veistosten sijoittelusta puistoon on päättänyt taiteilija itse.

Tuki on reilusti yli 3 metriä korkea veistos, joka koostuu kahdesta toisiinsa liittyvästä osasta: suuresta vinosta kivenjärkäleestä ja sitä päänsä päällä kannattelevasta ihmisfiguurista. Ihmishahmo istuu maassa toinen jalka koukussa, oikea käsi pään suojaksi aseteltuna, vasemman käden levätessä rennosti toisen polven päällä. Figuurin päälle kaatuvasta valtavasta painosta huolimatta teoshahmon olemuksesta huokuu tyyneys ja rauhallisuus, mikä antaa teokselle kiehtovan jännitteisen elementin. Kivenkannattajan malliksi tiedetään Lanun Tessaliina-tyttären puoliso Jussi. Taiteilijan teoksille tyypillisesti myös Tuki-veistoksessa on nähtävissä Lanulle ominaisen lämminhenkisen huumorin yhdistämistä taiteellisesti vaikuttavaan ja harkittuun muotoon. Teoksen kahdesta erilaisesta elementistä huolimatta veistos on valettu yhteen muottiin teoksen kestävyyden ja turvallisuuden takaamiseksi.

Puistoon sijoitettu betoniveistos, joka koostuu kahdesta toisiinsa liittyvästä osasta: suuresta vinosta kivenjärkäleestä ja sitä päänsä päällä kannattelevasta ihmisfiguurista.
Olavi Lanu, Tuki, 1991. Kuva: Eetu-Pekka Heiskanen/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Olavi Lanu (1925–2015) oli merkittävä lahtelainen kuvataiteilija ja taidekentän vaikuttaja. Hän toimi kuvataideopettajana Lahdessa Launeen yhteislyseossa, Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Taideinstituutissa, mitä kautta hän vaikutti lukuisiin päijäthämäläisiin taiteilijoihin. Lanu itse oli saanut oppinsa Vapaassa Taidekoulussa, Suomen Taideakatemian koulussa sekä Pariisissa. Uransa alkuvaiheessa Lanun tuotanto painottui maalauksiin, jotka vähitellen saivat vapaamman abstraktin, pintojen rakenteita ja tekstuureja korostavan ilmaisun. Suurelle yleisölle Lanu tuli tutuksi veistostensa kautta. Hän teki taiteellisen läpimurtonsa Venetsian biennaalissa vuonna 1978, minkä jälkeen saavutti mainetta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hänen veistostensa materiaalikirjo on runsas – hän käytti mm. betonia, puuta, kuparia, alumiinia, lasikuitua ja erilaisia luonnonmateriaaleja. Lanulle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1986 ja Pro Finlandia -mitali vuonna 1998.

Taideteos kartalla

Lanu-puistossa. – Kariniemenpuistotie 49, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Tuki

Lanu-puistossa. – Kariniemenpuistotie 49, Lahti.

Näytä Google Mapsissa