Reijo Huttu

2001

Pronssi

Harjula-opiston edustalla seisoo Reijo Hutun Tiedon jyvät -teos. Pronssinen veistos kuvaa pientä lasta, joka on kohottanut kätensä ja katseensa suoraan eteenpäin. Paljasjalkaisella lapsella on yllään pitkähelmainen mekko, jonka päälle pienistä avonaisista kämmenistä putoilee jyväsiä. Osa jyvistä on ropissut maahan lapsen jalkojen juurelle. Jalustaan on kaiverrettu teksti: ”Tiedon jyvät 27.4.2001 Lahden Harjulan setlementtisäätiö”. Veistos kuuluu säätiön omistukseen. Realistisen pikkutarkasti toteutetun veistoksen voi tulkita lapsenomaisen uteliaisuuden, elämänjanon ja tiedon kaipuun vertauskuvaksi. Kansalaisopiston yhteydessä veistoshahmon eteenpäin ottama varma ja tarmokas askel sekä ylöspäin kohoavat kädet saavat entistä vahvemman symbolisen merkityksen ihmisen elinikäisen itsensä kehittämisen ja oppimishalun kuvaajana.

Rakennuksen eteen sijoitettu pronssinen patsas, jossa paljasjalkainen, pitkään mekkoon pukeutunut lapsi pitelee edessään käsiään, joista putoaa jyviä.
Reijo Huttu, Tiedon jyvät, 2001. Kuva: Karoliina Redsven/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Reijo Huttu on lahtelainen kuvataiteilija, joka on toiminut taideopettajana Harjula-opistossa. Taiteilija itse opiskeli ABC-piirustuskoulussa vuosina 1965–1967 Unto Pusan oppilaana ja myöhemmin Lahden Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1973–1974. Huttu on tehnyt Lahteen ja muualle maahan useita julkisia veistoksia: hautamuistomerkkejä, reliefejä ja patsaita. Taiteilija on tuotannossaan erityisen mieltynyt ihmis- ja eläinaiheiden realistiseen kuvaamiseen.

Taideteos kartalla

Harjula-opiston edustalla, pääoven vieressä. – Harjulankatu 7, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Tiedon jyvät

Harjula-opiston edustalla, pääoven vieressä. – Harjulankatu 7, Lahti.

Näytä Google Mapsissa