Sotilaspoika
Kauko Kortelainen
1997
Pronssi
Kornettiin tarmokkaasti puhaltavaa sotilaspoikaa esittävä patsas pystytettiin aikanaan kunnianosoitukseksi sotilaspoikatoiminnassa mukana olleille pojille. Toimintaan osallistui lähes 74 000 poikaa, jotka koulunkäynnin ohessa tukivat Suomen puolustusta kotirintamalla. 11–17-vuotiaat lapset ja nuoret toimivat muun muassa lähetteinä, lääkintämiehinä sekä ilmavalvonta- ja suojelutehtävissä. Patsaan lahjoittivat Lahden kaupungille Sotilaspoikien perinneliitto ja Päijät-Hämeen Sotilaspoikakilta Suomen itsenäisyyden 80. juhlavuonna. Patsas sijoitettiin valmistuttuaan kansanopiston (ent. sotilassairaala) edustalle Harjukadun ja Yrjönkadun väliseen puistoon.
Patsaan pronssisen ihmisfiguurin korkeus on lähes kaksi metriä ja se esittää seisovaa sotilasasuista poikaa suikka päässään ja oikeassa kädessään suulle viety kornettipuhallin. Jalustan etuosassa komeilee tyylitelty Suomen leijona -vaakuna. Jalustaan on myös kaiverrettu teksti: ”Patsaan pystytti itsenäisen Suomen 80. juhlavuonna 1997 Päijät-Hämeen Sotilaspoikakilta Sotilaspoikien perinneliitto”. Torveen puhkuva, ryhdikkäästi seisova nuorukainen ilmentää olemuksellaan esimerkillistä sotilaallista valmiutta ja tahtoa toimia isänmaan puolesta. Teoksen aihe vie kuitenkin ajatukset väistämättä myös tehtyihin uhrauksiin. Veistoksessa nuoruuteen assosioituva elämänilo ja välittömyys on kadotettu jäykkään asentoon tiukan univormun alle. Mielikuvan ankaruutta voimistaa teoksen realistinen lähestymistapa aiheeseensa ja tästä syntyvä vakavamielisyyden vaikutelma.
Tietoa taiteilijasta
Kauko Kortelainen (s.1933) on juukalainen kuvanveistäjä ja kuvataiteilija. Lapsuudestaan saakka veistotaiteesta kiinnostunut Kortelainen opiskeli Ateneumissa vuosina 1958–1962. Kortelaisen taiteellisen tuotannon perustan muodostavat tyyliltään realistiset luonto- ja eläinaiheiset veistokset. Näiden lisäksi taiteilijan teoksissa esiintyy ihmishahmoja ja erilaisia abstrakteja aihelmia. Hän käyttää töissään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, esimerkiksi pronssia, rautaa, puuta, diabaasia, gabroa ja graniittia. Kortelainen on tehnyt useita julkisia veistoksia, reliefejä ja muistomerkkejä eri paikkakunnille. Vuoden 2022 kesällä Kortelainen sai Juuan keskuspuistoon oman nimikkopuistonsa, jota varten taiteilija lahjoitti 12 luontoaiheista teostaan Juuan kunnalle.
Taideteos kartalla
Harjukadun ja Yrjönkadun välisessä puistossa. – Harjukatu 46, Lahti.
Näytä Google Mapsissa
Sotilaspoika
Harjukadun ja Yrjönkadun välisessä puistossa. – Harjukatu 46, Lahti.
Näytä Google Mapsissa