Sortovuosien aikaisen lakimieskokouksen muistolaatta

Essi Renvall

1953

Pronssi

Lahden kartanon julkisivuun kiinnitetyssä muistolaatassa on kuvattu K. J. Ståhlbergin, P. E. Svinhufvudin ja A. A. Fellmanin kasvot. Miesten alla on teksti: ”Tässä rakennuksessa kokoontui 13.4.1903 perustuslaillisia lakimiehiä salaiseen vastarintakokoukseen.” Fellmanin kotonaan isännöimään salaiseen kokoukseen osallistui noin 200 lakimiestä, mm. myöhemmät presidentit Ståhlberg ja Svinhufvud. Kokouksessa pohdittiin vastatoimia venäläisten sortopolitiikkaa ja kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia vastaan. Kokouksen tultua julki, se todettiin laittomaksi ja Fellman karkotettiin maasta 19 kuukaudeksi. 

Muistolaatan hankkimiseksi tehtiin ensimmäisen kerran ehdotus jo vuonna 1943 kaupunginhallituksen kokouksessa. Muistomerkkihanke toteutui kuitenkin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Teos on ilmaisultaan varsin yksinkertainen, mutta kuvattujen henkilöiden piirteille kunnioitettavan uskollinen. Muistolaatta on valmistettu pronssista ja sen korkeus on 48 senttimetriä ja leveys 63 senttimetriä.

Tietoa taiteilijasta

Essi Renvall (1911–1979) oli oululaissyntyinen kuvanveistäjä, joka sai oppinsa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Renvall ansaitsi elantonsa ensin mainospiirtäjänä, mutta läpimurtonsa myötä hän sai tehdäkseen taidetta monumentaaliveistosten ja tilaustöiden muodossa, mikä oli merkittävä saavutus naistaiteilijalle tuon ajan Suomessa. Renvallin taiteellisen työn erityislaatuisuus piilee hänen aikaansa nähden moderneissa ratkaisuissa: värien ja lehtikullan käytössä sekä sekatekniikan hyödyntämisessä teostensa yksityiskohdissa. Hän pyrki ilmaisemaan mallinsa olemuksen mahdollisimman uskollisesti hyödyntäen teoksissaan muun muassa koruja, kiviä ja metalliosia, mikä antaa Renvallin teoksille erityistä kiehtovuutta.

Taideteos kartalla

Lahden Historiallisen museon seinässä. – Kartanonkatu 1, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Sortovuosien aikaisen lakimieskokouksen muistolaatta

Lahden Historiallisen museon seinässä. – Kartanonkatu 1, Lahti.

Näytä Google Mapsissa