Radiomäen eläinveistokset

Johannes Ivakko

2003

Betoni

Lahden Radiomäen ympäristössä on veistoskeskittymä, johon kuuluu useampia Lahden taidemuseon ja historiallisen museon kokoelmiin kuuluvia veistoksia. Johannes Ivakko on yksi alueella edustetuista taiteilijoista. Lahden historiallinen museo otti 28.2.2003 vastaan Ivakon taidekokoelman, johon kuului puisia pienoisveistoksia ja sekatekniikalla toteutettuja ulkoveistoksia. Ulkoveistokset siirrettiin taiteilijan pihalta vanhan radioaseman pihalle, jossa ne saavat nyt ilahduttaa paikalla vierailijoita.

Ivakon veistoskokonaisuuteen kuuluu useampia vanhan aseman pihamaalle levittäytyneitä betonieläimiä. Sammalpeitteeseen aikojen saatossa sonnustautuneet eläimet edustavat niin luonnonvaraisia eläimiä kuin kotoisia maatalon asukkaita: lehmiä, hevosia, porsaita, koiria, karhuja ja hirviä. Suloisten eläinfiguurien lisäksi pihalla patsastelee myös karhunkaatoon lähtenyt hurja metsästäjähahmo sekä sympaattiset emäntä- ja isäntäfiguurit. Ilmeikkyydellään ihastuttavat eläin- ja ihmishahmot on toteutettu verrattain realistisesti, mutta teoksissa voi nähdä vivahteita myös kepeästä ja iloluontoisesta naivismista, mikä herättää pihalla asustelevat veikeät olennot henkiin aivan uudella, mielikuvitusta kutkuttavalla tavalla.

Tietoa taiteilijasta

Johannes Ivakko (1914–2003) on Salmin pitäjässä syntynyt itseoppinut taiteilija, joka nuorena miehenä ansaitsi elantonsa metsätyömiehenä ja kalastajana. Ivakko kuului niihin Karjalan evakoihin, jotka löysivät uuden kotinsa Lahdesta. Taiteilijan maanläheisissä puu- ja betoniveistoksissa on kuitenkin aistittavissa kaipuu taakse jäänyttä kotiseutua kohtaan, mikä näkyy erityisesti Ivakon kansatieteellisissä, karjalaista työperinnettä ja maalaiselämää esittelevissä pienoisveistoksissa. Ivakon tarkkanäköisissä ja kansanomaisissa töissä nähdään muun muassa toimeliaita naisia leivänteossa, kehräämässä ja kutomassa sekä miehiä kalastuspuuhissa, tukinajossa ja metsätöissä.

Taideteos kartalla

Radiomäellä, porttien sisäpuolella. – Radiomäenkatu 37, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Radiomäen eläinveistokset

Radiomäellä, porttien sisäpuolella. – Radiomäenkatu 37, Lahti.

Näytä Google Mapsissa