Mannerheimin ratsastajapatsas

Veikko Leppänen

1959

Pronssi

Helsingissä järjestettiin vuosina 1952–1954 veistoskilpailu Mannerheimin ratsastajapatsaan suunnittelusta. Lahtelainen kuvataiteilija Veikko Leppänen otti osaa kilpailuun ja sai luonnoksellaan kunniamaininnan. Voittajaksi julistettiin lopulta kuvataiteilija Aimo Tukiaisen luonnos. Leppäsen esitys herätti kuitenkin kiinnostusta taiteilijan kotikaupungissa Lahdessa ja patsaan saamista Lahteen lähdettiin viemään eteenpäin. Patsaan rahoittamiseen osallistui lahtelaisia liikemiehiä, yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä, mikä mahdollisti nuoren taiteilijan saattaa suunnitelmansa loppuun.  

Veistoksen sijaintipaikaksi oli monta ehdokasta, mm. Kauppatori, tulevan kirjasto- ja teatterirakennuksen edusta sekä Aleksanterinkadun länsipäädyn liikenneympyrä. Monumentaalinen patsas päätyi lopulta Asematorille paikan keskeisyyden perusteella. Veistos paljastettiin 19.12.1959 ja se valmistui jopa ennen Helsingin ratsastajapatsasta.

Ratsastajapatsaan korkeus on 3,6 metriä. Itse ratsukko on tehty pronssista, kun taas jalusta on harmaata graniittia. Patsas esittää C. G. E. Mannerheimiä ratsastamassa hevosensa selässä. Oikeassa kädessä Mannerheimilla on sauva ja vasemman käden pidellessä ohjauksia. Liikkeen tunnun tavoittamiseksi hevosen vasen etujalka ja oikea takajalka on kuvattu ilmaan nostettuna. Ryhdikkään ratsastajan mallina on ollut everstiluutnantti Veikko Simola, kun taas hevosen malliksi saatiin Mannerheimin omaa Kate-hevosta olemukseltaan muistuttanut lämminverinen Thelma. Leppänen teki oppimismatkoja ulkomaille asti ratsastajapatsaita paremmin tutkiakseen.

Mannerheimin ratsastajapatsas on sittemmin antanut identiteetin koko Asema-aukiolle: alue tunnetaan yleisesti ”Marskin aukiona”. Ympäristöön on sittemmin sijoitettu myös muita sotamuistomerkkejä – muistokiviä ja muistopuita.

Pronssinen patsas, jossa sotilasunivormuun pukeutunut mies ratsastaa hevosella.
Veikko Leppänen, Mannerheimin ratsastajapatsas, 1959. Kuva: Eetu-Pekka Heiskanen/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Kuvanveistäjä Veikko Leppänen syntyi vuonna 1918 Käkisalmessa. Hän opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa vuosina 1945–1948. Leppänen on julkisilla veistoksillaan vaikuttanut merkittävästi Lahden kaupunkikuvaan. Mariankadun puistikon Eetu Salinin muistopatsas, Osuuspankintalon Sadonkorjuu-reliefi sekä Paasikivenaukion presidenttipatsas ovat kaikki Leppäsen käsialaa. Hän onkin tullut tunnetuksi erityisesti sankaripatsaistaan ja hautamuistomerkeistään. 

Taideteos kartalla

Marskin aukiolla, asematorilla vastapäätä Lahden rautatieasemaa. – Mannerheiminkatu, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Mannerheimin ratsastajapatsas

Marskin aukiolla, asematorilla vastapäätä Lahden rautatieasemaa. – Mannerheiminkatu, Lahti.

Näytä Google Mapsissa