Lumisota
Viktor Jansson
1937
Pronssi
Vuorineuvos J. Th. Lindroos lahjoitti veistoksen Lahden kaupungille. Patsas oli Lahden ensimmäinen julkinen veistos, johon ei liittynyt minkäänlaista poliittista sanomaa. Teos pystytettiin vuonna 1937 Koulupuistoon Lahden lyseon ja yhteiskoulun väliselle aukiolle. Sijainnista oli tehnyt ehdotuksen itse taiteilija Viktor Jansson.
Patsaan materiaali on pronssi ja sen jalusta on kiillotettua punagraniittia. Pronssifiguurien korkeus on 1,8 metriä. Nimensä mukaisesti leikkisä veistos esittää kahta lasta, tyttöä ja poikaa lumisodan tiimellyksessä. Lasten vaatetus edustaa aitoa 30-lukua: tytöllä on hame ja pitkät sukat, pojalla polvihousut, takki, lakki ja pitkät sukat. Voimakkaaseen liikkeeseen pysähtyneet lasten asennot ja kiertyneet kehot tuovat dynaamisuudessaan veistokseen vauhdin tuntua. Teos kuvastaa näin nuoruutta, lapsenomaista elämänriemua sekä kykyä heittäytyä hetkeen. Ajalleen tyypillisesti veistos toteuttaa realistisen ihmiskuvauksen periaatteita. Aiheensa kautta teos linkittyy luontevasti ympäristöönsä ja koulumaailmaan.
Tietoa taiteilijasta
Viktor Jansson (1886–1958) oli merkittävä suomenruotsalainen kuvanveistäjä. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun kuvanveistoluokalla vuodet 1903–1905. Janssonin tuotanto koostuu sankaripatsaista, hautamuistomerkeistä ja muotokuvista. Erityisesti hän oli mieltynyt nuorten naisten ja lasten kuvaamiseen. Tavanomaisten ihmisfiguurien lisäksi Janssonin mielikuvituksellisemmissa teoksissa tavataan leikkisiä kaloja ja viehkeitä merenneitoja. Uransa alkuaikoina Janssonin teokset olivat tyyliltään impressionistisia, mutta myöhemmin taiteilija omaksui hillitymmän klassisvaikutteisen kuvanveistotyylin.
Taideteos kartalla
Lahden lyseon ja yhteiskoulun välisellä aukiolla, Koulupuistossa. – Kirkkokatu, Lahti.
Näytä Google Mapsissa
Lumisota
Lahden lyseon ja yhteiskoulun välisellä aukiolla, Koulupuistossa. – Kirkkokatu, Lahti.
Näytä Google Mapsissa