Launeen strutsi

Villu Jaanisoo

2023

Käytetyt autonrenkaat

Launeen Sokeritopanpuistossa, Uudenmaankatua pitkin Lahteen saapuvia tervehtii suuri strutsiveistos, kuvanveistäjä Villu Jaanisoon Launeen strutsi. Veistos koostuu useasta kerroksesta käytettyjä autonrenkaita ja korkeutta sillä on jalustan kanssa yli kuusi metriä. Kaksiosaiseen teokseen kuuluva Strutsin muna sijaitsee Rautatienkadun alussa lähellä rautatieasemaa.

Teospari on pystytetty muistoksi Lahden Euroopan ympäristöpääkaupunkivuodesta 2021. Taiteilija Villu Jaanisoo voitti kilpailun, johon osallistui neljä taiteilijaa tai työryhmää. Teos ottaa kantaa luonnon monimuotoisuuden katoamiseen. Uhanalaiseksi luokiteltu strutsi kuuluu maailman vanhimpiin lintuihin. Sen monet lajit ovat kuolleet sukupuuttoon ja etenkin luonnossa elävien lintujen määrä vähenee nopeasti. Jaanisoon mukaan teospari kertoo tarinaa toivosta, että ihminen oppii elämään paremmin ja antaa muiden elää kanssamme samalla planeetalla. Eläinaiheen lisäksi teema välittyy teoksen kierrätetyistä materiaaleista.

Tietoa taiteilijasta

Virolaissyntyisen Villu Jaanisoon (s. 1963) julkisia veistoksia on esillä useilla paikkakunnilla Suomessa ja ulkomailla. Jaanisoo on valmistunut Viron taideakatemiasta vuonna 1989 ja toiminut vuodesta 2008 Kuvataideakatemiassa kuvanveiston professorina. Veistoksissaan hän käyttää materiaaleja monipuolisesti ja on tuonut perinteisten materiaalien kuten kiven, pronssin ja teräksen rinnalle kierrätysmateriaaleja, kuten monesta julkisesta veistoksestaankin tuttuja käytettyjä autonrenkaita. Käytetyt autonrenkaat näkyivät hänen tuotannossaan jo 1990-luvulla, ja niistä on muotoutunut strutsin lisäksi myös muita eläinhahmoja, kuten ankkoja, norsu ja gorilla.

Taideteos kartalla

Sokeritopanpuistossa, Uudenmaankadun varrella. –
Näytä Google Mapsissa

Launeen strutsi

Sokeritopanpuistossa, Uudenmaankadun varrella. –

Näytä Google Mapsissa