Lamina 2
José Cruz Ovalle
2017
Puu
Lahden Sibeliustalon ympäristö muodostaa puuarkkitehtuuripuiston, joka koostuu Spirit of Nature -puuarkkitehtuuripalkinnon saaneiden, pääosin ulkomaisten arkkitehtien suunnittelemista rakennuksista tai rakennelmista. Kansainvälistä arkkitehtuuripalkintoa jakoi suomalainen, sittemmin lakkautettu, Puu kulttuurissa -yhdistys kahden vuoden välein vuosina 2000–2016. Yhdistyksen pyrkimys oli tukea ja nostaa esille puuarkkitehtuuria. Puuarkkitehtuuripuisto on toteutettu Lahden kaupungin ja yhdistyksen yhteistyönä. Vuoden 2008 Spirit of Nature-palkinnon saaja oli chileläinen arkkitehti José Cruz Ovalle, jonka Lamina 2- veistos tarjoaa levähdyspaikan Vesijärven vanhalla ratapenkalla, sataman välittömässä läheisyydessä. Teos valmistui vuonna 2017.
Lamina 2 on yleishahmoltaan avoin kuutio, jonka sisällä toisensa lävistävät säleikkömäiset kolmiomaiset elementit. Kuution alaosassa on kaksi poikittaista parrua, jotka edessään avautuvan järvimaiseman äärellä tarjoavat levähdyspaikan hetkeksi pysähtyville ohikulkijoille. Teoksen rakenteellisten elementtien tiheyden ja hajanaisuuden vaihtelut sekä veistoksen säleikköjen viistous ja kepeys yhdistettynä kuutiokehikon geometriseen ryhdikkyyteen saavat aikaan mielenkiintoa herättävän kontrastisen vaikutelman, kuitenkin teokselle ominaisen herkkyyden ja keveyden säilyttäen.
Tietoa taiteilijasta
José Cruz Ovalle (s. 1948) on chileläinen arkkitehti ja kuvanveistäjä, joka tunnetaan erityisesti näyttävästä puuarkkitehtuuristaan. Cruz Ovalle opiskeli ammattiinsa Chilen katolisessa yliopistossa sekä Barcelonan polyteknisessä yliopistossa, jossa hän myöhemmin toimi myös opetustehtävissä. Santiago de Chileen hän perusti oman toimiston vuonna 1987. Cruz Ovallen töille ominaista on paitsi rationaalinen käytännönläheisyys, myös konstruktivistiseen tekniseen ajatteluun ja muodonantoon yhdistetty lyyrinen herkkyys ja kepeys sekä taiteilijaa ohjaava vahva materiaalintaju.
Taideteos kartalla
Vesijärven rannassa, satamaraitin varrella. –
Näytä Google Mapsissa