Lahden kylän palon muistolaatta

Tuntematon

1951

Kesäkuun 19. päivänä vuonna 1877 koko Lahden kylä tuhoutui tulipalossa. Palon kerrotaan saaneen alkunsa Marolan talosta, mistä syystä tapahtumasta kertova muistolaatta sijoitettiin kauppatorin katupintaan, Marolankadun ja Aleksanterinkadun kulmaan. Rakennusten kuivat pärekatot syttyivät tuulisella säällä helposti, mikä johti satojen rakennusten tuhoutumiseen palossa. Henkilövahingoilta kuitenkin säästyttiin. Palon jälkeen Lahden kehitys lähti uuteen nousuun. Jälleenrakennukseen saatiin varoja valtiolta ja jo seuraavana vuonna Lahti nimettiin kauppalaksi. 

Traagista onnettomuutta muistetaan vuonna 1951 valmistuneella laatalla, jossa todetaan: ”Tällä paikalla alkoi Lahden kylän palo 19.6.1877”.

Taideteos kartalla

Kauppatorin katupinnassa, Marolankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa. – Aleksanterinkatu 9, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Lahden kylän palon muistolaatta

Kauppatorin katupinnassa, Marolankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa. – Aleksanterinkatu 9, Lahti.

Näytä Google Mapsissa