Aarre Aaltonen

1940

Pronssi

Lahden Seurakuntatalon pääovella sisääntulijoita vastaanottamassa ovat Aarre Aaltosen reliefit Viljanleikkaaja ja Kylväjä. Lahden seurakuntayhtymä hankki reliefit vuonna 1940. Pronssiset reliefit on sijoitettu vastapäätä toisiaan sisääntuloportaikon molemmin puoleisille seinille. Niiden taustoissa on seinään sulautuva, mutta reliefit seinästä esiin nostava ympyrän muotoinen koroke.

Kylväjä-reliefissä paljasjalkainen mieshahmo pitää toisella kädellään lanteilleen kiedottua, jyvien kantamiseen käytettävää liinaa. Tyyliltään klassistinen hahmo on kuvattu hieman sivuttaisessa asennossa ja toinen käsi on ojentunut levittämään siemeniä. Reliefi on noin metrin korkea ja 75 senttimetriä leveä.

Tietoa taiteilijasta

Aarre Aaltonen (1889–1980) oli Pöytyällä syntynyt kuvanveistäjä. Hän kävi Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulua vuosina 1906–1909, minkä jälkeen kuvanveistäjä Emil Wikström kutsui Aaltosen kahdeksi vuodeksi oppiin omalle ateljeelleen Visavuoreen. Taidekoulutusta taiteilija sai myös Italian Firenzestä, jossa opiskeli Accademia di Belle Arti -koulussa vuosina 1912–1913 ja 1920. Aaltonen sai vuonna 1912 arvostetun Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinnon. Hän oli vahva osa turkulaisia taidepiirejä ja mukana perustamassa taiteilijaliitto Auraa.

Aaltosen teokset edustavat koristeellista klassismia ja erityisesti muotokuvissa voi nähdä pyrkimyksen realistiseen henkilökuvaukseen. Taiteilijan töihin kuuluu useita julkisia veistoksia, mutta hän keskittyi myös lukuisiin muotokuviin, mitaleihin ja pienoisveistoksiin.

Taideteos kartalla

Seurakuntatalon sisäänkäynnin viereisellä seinällä. – Kirkkokatu 5, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Kylväjä

Seurakuntatalon sisäänkäynnin viereisellä seinällä. – Kirkkokatu 5, Lahti.

Näytä Google Mapsissa