Kukkatervehdys
Liisa Ruusuvaara
1973
Betoni
Lahden kaupunki julisti vuonna 1971 veistoskilpailun kaupunginsairaalan edustan elävöittämiseksi. Lahdessa syntynyt, mutta sittemmin Helsinkiin muuttanut, kuvanveistäjä Liisa Ruusuvaara oli silloin itse sairaalahoidossa ja sai idean Kukkatervehdys-teoksesta. Kaupunginsairaalan veistoskilpailun voittaja julkistettiin kesäkuussa 1972, jolloin Kukkatervehdys palkittiin parhaana ehdotuksena. Teos julkistettiin sairaalan pääsisäänkäynnin edustalla kesäkuussa 1973. Teos kunnostettiin ja uudelleen sijoitettiin nykyiselle paikalleen vuonna 2018. Kunnostuksesta vastasi Lahden Rakentajien yhdistys.
Kukkatervehdys muodostuu viidestä linjakkaasta kukasta ja kukkavarresta, joilla on korkeutta jopa 6,5 metriä. Teoksen materiaalina on käytetty betonia, harjaterästä ja metalliverkkoa. Auenneiden kukkien keskelle on sijoitettu valaisimet, jotka valaisevat kukkien terälehdet pimeään aikaan. Moderni veistos on ilmaisultaan rohkean tyylittelevä ja yksityiskohdiltaan äärimmäisen pelkistetty. Teoksessa materiaalin raskaus yhdistettynä herkkään kasviaiheeseen muodostaa onnistuneen, tasapainoisen ja ajattoman kokonaisuuden. Terälehtensä levittäneet, kohti taivasta kohoavat kukinnot ilmentävät sairaalaympäristössään elämäniloa, toivoa ja terveyttä. Liisa Ruusuvaara menehtyi vain kaksi vuotta veistoksen valmistumisen jälkeen.
Tietoa taiteilijasta
Liisa Ruusuvaara (1937–1975) oli lahtelaissyntyinen kuvataiteilija. Hän opiskeli vuosina 1956–59 taideteollisessa oppilaitoksessa, jossa hän myöhemmin itse opetti plastillista sommittelua. Ruusuvaaran pronssiveistosten tyypillisiä aiheita ovat kasvit ja eläimet, erityisesti linnut ja uhanalainen eläimistö, joiden kautta taiteilija saattoi ottaa kantaa itselleen tärkeisiin ekologisiin kysymyksiin. Kukkatervehdys jäi nuorena pois nukkuneen Ruusuvaaran ainoaksi julkiseksi veistokseksi.
Taideteos kartalla
Kaupunginsairaalan edustalla. – Oikokatu 1, Lahti.
Näytä Google Mapsissa