Olavi Lanu

1994

Betoni

Vuonna 2017 Lahden kaupunki vastaanotti suuren määrän taiteilija Olavi Lanun teoksia lahjoituksena taiteilijan perikunnalta. Kolme lahjoitukseen kuulunutta betoniveistosta pystytettiin Pikku-Vesijärvenpuistoon, jossa ne johdattelevat kohti viereistä Lanu-puistoa.

Kolme figuuria on noin metrin korkuinen veistos, joka kuvaa kolmea kiven päällä lepäävää ihmisfiguuria. Herkän teoksen uinuvista hahmoista huokuva tunnelma on seesteinen ja kiireetön, kuin aika olisi pysähtynyt kiveksi muuttuneita ja sammaloituneita lepäilijöitä katsellessa. Kovan ja kulmikkaan kivenmurikan päällä rentoina lojuvat pehmeät ja kaarevat ihmiskehot antavat teokselle kaunista soljuvuutta sekä mielenkiintoista muotojen kontrastia. Teoksen malleina ovat olleet taiteilijan vaimo Tarja Lanu, Tessaliina-tytär sekä tyttären puoliso Jussi. Samaa kolmen figuurin sommitelmaa on käytetty myös Kuusenhavu-nimisessä lasikuituteoksessa, joka sijaitsee tällä hetkellä Taidemuseo Eemilissä Lapinlahdella.

Puistoon sijoitettu betoniveistos, joka kuvaa kolmea kiven päällä lepäävää ihmishahmoa.
Olavi Lanu, Kolme figuuria, 1994. Kuva: Teea Saanio/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Olavi Lanu (1925–2015) oli merkittävä lahtelainen taidealan vaikuttaja. Hän toimi kuvataideopettajana Lahdessa Launeen yhteislyseossa, Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Taideinstituutissa, mitä kautta hän vaikutti lukuisiin päijäthämäläisiin taiteilijoihin. Lanu itse oli saanut oppinsa Vapaassa Taidekoulussa, Suomen Taideakatemian koulussa sekä Pariisissa. Uransa alkuvaiheessa Lanun tuotanto painottui maalauksiin, jotka vähitellen saivat vapaamman abstraktin, pintojen rakenteita ja tekstuureja korostavan ilmaisun. Suurelle yleisölle veistostensa kautta tutuksi tulleelle, kansainvälistäkin arvostusta nauttineelle taiteilijalle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1986 ja Pro Finlandia -mitali vuonna 1998.

Taideteos kartalla

Pikku-Vesijärven puistossa, Pikku-Vesijärven ja Kariniemen puulajipuiston välissä. –
Näytä Google Mapsissa

Kolme figuuria

Pikku-Vesijärven puistossa, Pikku-Vesijärven ja Kariniemen puulajipuiston välissä. –

Näytä Google Mapsissa