Kanto
Olavi Lanu
1989
Betoni
Lahden Lanu-puisto rakennettiin vuosina 1989–1992. Lahden kaupunki tilasi Olavi Lanulta kaikkiaan 12 veistosta sijoitettavaksi Kariniemenmäen lehtometsään. Osaksi luontoa sulautuvien teosten lähtökohtana on ollut Lanun Venetsian biennaaliin vuonna 1978 toteuttama teoskokonaisuus Elämää suomalaismetsissä, joka ilmentää eri tavoin ihmisen ja luonnon suhdetta. Puiston luonnonmateriaaleja imitoivat veistokset on kaikki valettu betoniin Renkomäen sorakuopassa. Veistosten sijoittelusta puistoon on päättänyt taiteilija itse.
Yli 3 metriä korkea Kanto-veistos esittää kivelle kasvanutta kuusen kantoa, joka naisfiguurin muodossa kurottautuu kädet kohotettuina kohti taivasta. Hahmon yllä toisiaan kohti ojentuvat, hiuksia ylhäällä pitelevät kädet antavat teokselle tanssijamaista sulokkuutta ja linjakkuutta, mikä on omiaan elävöittämään muuten kasvotonta ja ilmeetöntä figuuria. Puun ja kiven pintarakennetta jäljittelevä tekstuuri on saatu aikaan luonnonmateriaaleista hartsin ja mäntynesteen avulla lasikuitupaloihin otettujen jäljennösten avulla. Jäljennökset on sittemmin siirretty juustonkuorivahalevyille, joista valmistettuun ja maahan kaivettuun muottiin on valutettu betoni. Kahden viikon päästä valos on nostettu ylös muotin purkua vaille valmiina teoksena.
Tietoa taiteilijasta
Olavi Lanu (1925–2015) oli merkittävä lahtelainen taidealan vaikuttaja. Hän toimi kuvataideopettajana Lahdessa Launeen yhteislyseossa, Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Taideinstituutissa, mitä kautta hän vaikutti lukuisiin päijäthämäläisiin taiteilijoihin. Lanu itse oli saanut oppinsa Vapaassa Taidekoulussa, Suomen Taideakatemian koulussa sekä Pariisissa. Uransa alkuvaiheessa Lanun tuotanto painottui maalauksiin, jotka vähitellen saivat vapaamman abstraktin, pintojen rakenteita ja tekstuureja korostavan ilmaisun. Suurelle yleisölle veistostensa kautta tutuksi tulleelle, kansainvälistäkin arvostusta nauttineelle taiteilijalle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1986 ja Pro Finlandia -mitali vuonna 1998.
Taideteos kartalla
Lanu-puistossa. – Kariniemenpuistotie 49, Lahti.
Näytä Google Mapsissa