Kaksoset – Rakentajien muistomerkki
Heikki Mattila
1978
Betoni
Riihelässä Uotilankadun ja Jankkarinkadun risteysalueella sijaitsee massiivinen Kaksoset-niminen muistomerkki, joka pystytettiin aikoinaan Lahden rakentajien yhdistys ry:n 25-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos luovutettiin Lahden kaupungin taidekokoelmaan veistoksen paljastuksen yhteydessä 27.10.1978. Muistomerkki tarkoitettiin aikanaan kunnianosoitukseksi niille, jotka vuosikymmenten aikana olivat olleet mukana rakentamassa Lahden kaupunkia. Teoksen suunnittelusta vastasi Lahden rakentajien yhdistyksen jäsen, insinööri Heikki Mattila (s. 1924).
Betonista valmistettu muistomerkki on korkeudeltaan lähes 4 metriä ja leveydeltään 5 metriä. Tyyliltään abstrakti teos rakentuu kahden ohuehkon pilarin päälle asetelluista vaakasuuntaisista, toisiinsa nähden limittäisistä betonielementeistä. Teoksen yleisvaikutelmaa hallitsee paitsi elementtien monumentaalisuus, myös sen harmaa, maalaamatta jätetty betonipinta, jota on elävöitetty pystysuorilla, tiheästi toistuvilla uurteilla. Vähäeleinen ja hieman karukin teos herättää huomiota omintakeisella urbaanilla betoniestetiikallaan, jonka konstruktivistisen muotokielen kautta teos hahmottuu oivaltavana rakentamisen ja työn symbolina.
Taideteos kartalla
Uotilankadun ja Jankkarinkadun risteysalue, Riihelä. –
Näytä Google Mapsissa
Kaksoset – Rakentajien muistomerkki
Uotilankadun ja Jankkarinkadun risteysalue, Riihelä. –
Näytä Google Mapsissa