Olavi Lanu

1991

Betoni

Lahden Lanu-puisto rakennettiin vuosina 1989–1992. Lahden kaupunki tilasi Olavi Lanulta kaikkiaan 12 veistosta sijoitettavaksi Kariniemenmäen lehtometsään. Osaksi luontoa sulautuvien teosten lähtökohtana on ollut Lanun Venetsian biennaaliin vuonna 1978 toteuttama teoskokonaisuus Elämää suomalaismetsissä, joka ilmentää eri tavoin ihmisen ja luonnon suhdetta. Puiston luonnonmateriaaleja imitoivat veistokset on kaikki valettu betoniin Renkomäen sorakuopassa. Veistosten sijoittelusta puistoon on päättänyt taiteilija itse.

Lanu-puiston painavin teos Iso kivi painaa peräti 37 tonnia ja on korkeudeltaan reilusti yli 3 metriä. Teos kuvaa seisovien alastomien ihmisten yhteen keräytynyttä joukkoa. Veistoksen tiiviisti yhteen käpertyneet ja toisiinsa sulautuneet ihmishahmot muodostavat kehoillaan yhden suuren kivenlohkareen. Yksilöllisistä ja erillistä hahmoista luopumalla ja luonnon muotoihin mukautumalla teos onnistuu ilmentämään samaan aikaan sekä ikuisuuden että katoavaisuuden teemoja. Tunnelmaltaankin tiiviin teoksen pintaan piirtyvien kehonmuotojen vaihtelut antavat teokselle silmää kiehtovan epäsäännöllisen ja jännittävän pintarakenteen. Veistoksen kivimäinen tekstuuri on saatu aikaan juustonkuorivahalla luonnonkivien pintaa jäljentämällä. Teoksen malleina toimi luokallinen Muotoiluinstituutin vaatetussuunnittelun opiskelijoita.

Puistoon sijoitettu betoninen veistos, joka kuvaa seisovien alastomien hahmojen yhteen keräytynyttä joukkoa.
Olavi Lanu, Iso kivi, 1991. Kuva: Eetu-Pekka Heiskanen/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Olavi Lanu (1925–2015) oli merkittävä lahtelainen taidealan vaikuttaja. Hän toimi kuvataideopettajana Lahdessa Launeen yhteislyseossa, Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Taideinstituutissa, mitä kautta hän vaikutti lukuisiin päijäthämäläisiin taiteilijoihin. Lanu itse oli saanut oppinsa Vapaassa Taidekoulussa, Suomen Taideakatemian koulussa sekä Pariisissa. Uransa alkuvaiheessa Lanun tuotanto painottui maalauksiin, jotka vähitellen saivat vapaamman abstraktin, pintojen rakenteita ja tekstuureja korostavan ilmaisun. Suurelle yleisölle veistostensa kautta tutuksi tulleelle, kansainvälistäkin arvostusta nauttineelle taiteilijalle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1986 ja Pro Finlandia -mitali vuonna 1998.

Taideteos kartalla

Lanu-puistossa. – Kariniemenpuistotie 49, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Iso kivi

Lanu-puistossa. – Kariniemenpuistotie 49, Lahti.

Näytä Google Mapsissa