Eläköön Suomi, sotiemme 1939–1945 sankarimuistomerkki

Unto Ojonen

1988

Kivi, pronssi

Vuonna 1988 paljastettiin Urheilukeskuksessa sotaveteraanien kunniaksi pystytetty sankarimuistomerkki. Muistomerkissä on teoksen historiaa valottava teksti: ”ELÄKÖÖN SUOMI Täällä kokoontuivat sotiemme 1939–1945 veteraanit ensimmäiseen kansalliseen veteraanipäiväänsä 27.4.1987. Muistomerkin pystyttivät Lahden piirin sotiemme veteraanit 3.6.1988 yhdessä Mannerheim-ristin ritarien kanssa. ” Tekstissä mainitun tapahtuman jälkeen on Suomessa vietetty vuosittain liputettavaa Kansallista veteraanipäivää Lapin sodan päättymisen päivänä 27. huhtikuuta.

Muistomerkki koostuu muurimaisen kivirakenteen päälle asetellusta suuresta kivestä, jonka vasemmassa reunassa on pronssinen tammenlehvätunnus. Kiven oikealla puolella, tammenlehvää vastapäätä komeilee suurikokoinen Mannerheim-risti. Tunnusten väliin, kiven yläreunaan on sijoitettu ELÄKÖÖN SUOMI -teksti. Kivenlohkareen alapuolelle päällekkäin aseteltuihin pronssilaattoihin on kirjoitettu muistomerkin taustoista kertovat tekstit. Yksinkertainen, ilmaisultaan varsin vaatimaton ja pidättyväinen teos muistuttaa omalla hienotunteisella tavallaan paitsi sotiemme sankareista, myös koetuista tappioista: kymmenistä- ja sadoistatuhansista kaatuneista, haavoittuneista ja kadonneista.

Betoninen muistomerkki muurimaisen rakenteen päälle aseteltuna. Muistomerkissä vasemalla tammenlehvätunnus, keskellä "Eläköön Suomi" -teksti ja vasemmalla Mannerheim-risti. Muistomerkin takan vehreä mäki kohoaa vasemmalle ja oikealla taustalla suurhalli.
Eläköön Suomi, sotiemme 1939–1945 sankarimuistomerkki, 1988. Photo: Karoliina Redsven/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Sankari- ja sotamuistomerkeistäänkin tunnettu Unto Ojonen (1909–1997) oli lahtelainen modernismia edustanut arkkitehti, jolla on ollut merkittävä vaikutus Lahden kaupunkikuvaan. Jo pelkästään keskustan alueella on useita kymmeniä Ojosen suunnittelemia rakennuksia. Torille näkyvä Aleksanterinkadun Tuomitalo sekä Aleksanterinkatu 29:ssä sijaitseva ”Olavinlinna” ovat esimerkkejä Ojosen modernista kädenjäljestä.

Taideteos kartalla

Lahden Suurhallin edustalla, tien vieressä. – Salpausselänkatu 7.
Näytä Google Mapsissa

Eläköön Suomi, sotiemme 1939–1945 sankarimuistomerkki

Lahden Suurhallin edustalla, tien vieressä. – Salpausselänkatu 7.

Näytä Google Mapsissa