Veikko Leppänen

1967

Pronssi

Eetu Salin oli suomalaisen työväenliikkeen aktiivi, toimittaja ja kansanedustaja sekä SDP:n perustajajäsen. Hän syntyi Asikkalassa ja toimi nuorena miehenä suutarina Lahdessa. Salin kuoli kansalaissodan jälkeen vangittuna vuonna 1919. Salinin patsashankkeen takana oli Lahden sosiaalidemokraattinen kunnallisjärjestö, joka sai kaupungilta avustusta muistopatsaan hankkimiseen. Työ tilattiin Veikko Leppäseltä ja paljastettiin yleisölle vuonna 1967. Työ pohjautuu Leppäsen luonnokseen Lahden palon muistomerkiksi, jota ei toteutettu. Tämän lisäksi teoksen aiheeseen on vaikuttanut taiteilijan henkilökohtainen uskonnollisen vakaumus.

Eetu Salinin muistomerkki on pronssiin valettu patsas, jolla on korkeutta 4,5 metriä. Monista Leppäsen klassisistisista ja realistisista veistoksista poiketen, Salinin muistomerkki on ilmaisultaan informalistinen, joskin selkeästi tunnistettavine aiheineen. Veistoksen keskellä on seisova, vahvasti tyylitelty ihmisfiguuri, jonka kädet on levitetty sivuille. Figuurin molemmilla puolilla on ylös vasemmalle suuntautuvat tulenliekkejä kuvaavat, muodoltaan epäsäännölliset abstraktit sommitelmat. Veistos kuvaa Eetu Salinin henkilöä ja elämäntyötä symbolisesti ja tunnevoimaisesti, liekkien keskeltä uhmakkaana nousevana hahmona.

Veistos, jossa ihmisfiguuri on levittänyt kädet sivulle, taustalla abstrakteja muotoja.
Veikko Leppänen, Eetu Salin, 1966. Kuva: Tiina Rekola/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Kuvanveistäjä Veikko Leppänen syntyi vuonna 1918 Käkisalmessa. Hän opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa vuosina 1945–1948. Leppänen on tullut tunnetuksi erityisesti sankaripatsaistaan ja hautamuistomerkeistään, joita hän on tehnyt runsaasti eri puolille maata. Lahden katukuvastakin voi bongata useamman Leppäsen käsialaa olevan veistoksen, mm. Mannerheimin ratsastajapatsaan, joka sijaitsee matkakeskusta vastapäätä.

Taideteos kartalla

Marianpuistossa, vastapäätä Lahden kaupungintaloa. – Mariankatu, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Eetu Salin

Marianpuistossa, vastapäätä Lahden kaupungintaloa. – Mariankatu, Lahti.

Näytä Google Mapsissa