Aurinkohetkenä

Jukka Tuominen

2005

Ympäristötaideteos

Liukuvärjätyllä taivaansinisellä seinällä lepattelee 23 pronssiin valettua ja kullattua päiväperhosta. Jokainen perhonen on yksilöllinen ja edustaa Suomen luonnon eri perhoslajeja. Teos löytyy Tuomitalon sisäpihasta osoitteesta Aleksanterinkatu 9. Teoksen omistaa As oy Lahden Rauhankatu. Tuomitalon suunnitelleen arkkitehti Unto Ojosen taloista puhuttiin aikoinaan ”sinisinä taloina”, mistä syystä taiteilija valitsi teoksen taustaväriksi sinisen värin. Tuomisen iloluontoinen ja kepeä teos tuo kaupungin keskustan uumeniin pienen palasen kesää ja sinitaivasta, joka kätkeytyneisyydessään saattaa yllättää paikalle osuvan kulkijan.

Sininen seinä, jolle kiinnitetty kultaisia perhosia. Seinän vieressä penkki ja kaksi kasvilaatikkoa. Taustalla seinä, jolla kiipeilee punertavalehtinen kasvi ja sen edustalla pyörätelineessä pyöriä.
Jukka Tuominen, Aurinkohetkenä, 2005. Kuva: Karoliina Redsven/Malva.

Tietoa taiteilijasta

Jukka Tuominen on vuonna 1958 Lahdessa syntynyt kuvanveistäjä, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Tuominen on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa sekä Kuvataideakatemiassa, jossa hän myöhemmin toimi myös opetustehtävissä kuvanveiston lehtorina. Taiteilija on uransa aikana osallistunut useisiin taidekilpailuihin, joissa hänen menestyksensä on ollut ansiokasta. Tuominen on tuotannossaan erikoistunut luontoaiheisiin veistoksiin, joissa perhosten lisäksi esiintyy puita, kukkia, kaloja ja erilaisia vesiaiheita. Tuomisen teokset ovat vähäeleisyydessään voimakkaita, mutta orgaanisen muotokielensä ansiosta kuitenkin keveän hyväntuulisia. Taideteostensa materiaaleina Tuominen suosii pronssia, terästä ja rautaa, joiden pinta on usein työstetty sileäksi ja kiiltävän peilimäiseksi, luoden jännittävän kontrastin luontoaiheiden ja käytettyjen materiaalien välille.

Taideteos kartalla

Tuomitalon sisäpihalla, rakennuksen seinässä. – Aleksanterinkatu 9, Lahti.
Näytä Google Mapsissa

Aurinkohetkenä

Tuomitalon sisäpihalla, rakennuksen seinässä. – Aleksanterinkatu 9, Lahti.

Näytä Google Mapsissa