Aino-suihkukaivo

Veistoksessa on kuvattu Kalevalan Aino-tarun dramaattinen loppukohtaus, jossa epätoivoinen, vanhan Väinämöisen vaimoksi luvattu Aino suistuu kivipaaden mukana veteen. Ahtolan asukas työntää kiveä kumoon kahden Vellamon neidon kiskoessa kiveä veteen ja kolmannen kutsuessa Ainoa luokseen. Veden pinnalle on noussut kuusi vettä kidoistaan pulputtavaa kalaa: kaksi ahventa, kaksi kuhaa ja kaksi haukea. Veistos valmistui vuonna 1909 ja se sijaitsi alun perin Helsingissä liikemies Uno Staudingerin yksityistalon pihassa. Lahden kaupunki hankki teoksen vuonna 1949 ja se on sijainnut siitä asti tutulla paikallaan Kartanon puistossa.  

2,4 metriä korkean veistoksen neljä alastonta, pronssiin valettua ihmisfiguuria on sommiteltu luonnonkivirykelmän ympärille, viidennen jäädessä loitommalle vesialtaan toiseen päähän. Veistoshahmojen voimakkaasti jännittyneet kehot ja dynaamiset asennot luovat teokseen näyttävyyttä ja dramatiikkaa, joka ei ole lainkaan liioiteltua kansalliseepoksemme ja Ainon traagisen tarinan luonteen huomioiden. Teoksen kauneus sekä arvokkuutta henkivä kartanon ympäristö verhoaa tarun kauheudet herkkään runollisuuteen ja tuskan hurmioon, mikä sallii teoksesta nauttimisen ja kiehtoutumisen ahdistavan vaikutelman sijaan.

Tietoa taiteilijasta

Emil Wikström (1864–1942) tunnettiin kansallisromanttisen kautemme johtavana kuvanveistäjänä, joka oli erikoistunut monumentaaliveistoksiin ja muistomerkkeihin. Hänen töitään leimaavat realismi sekä monien kansallisten aiheiden, mukaan lukien eläinaiheiden käyttö. Wikströmin ateljeekoti sijaitsi nykyisen Valkeakosken alueelle kuuluneessa Visavuoressa, jonka komean kansallisromanttisen rakennuksen taitelija on itse suunnitellut ja toteuttanut. Ateljeessa oli muun muassa oma pronssivalimo, joka oli aikoinaan ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Taideteos kartalla

Historiallisen museon edustalla, Lahden kartanon puistossa. – Kartanonkatu 1, Lahti.
Näytä Google Mapsissa