Päijät-Hämeen alueen kuntien taideomaisuutta inventoitiin Lahden museoiden projektissa
Viiden päijäthämäläisen kunnan taidekokoelmat on kartoitettu syksyn 2020 aikana osana Lahden museoiden alueellista taidemuseotyötä.
Museon projektityöntekijä kävi Asikkalassa, Kärkölässä, Hartolassa, Padasjoella ja Sysmässä läpi kunnan omistamat taideteokset. Teoksista otettiin kuvat ja tiedot siirrettiin museon hallinnoimaan kokoelmatietokantaan. Kunnat ovat myös saaneet inventoinnin tulokset käyttöönsä.
Lahden museot toimii Päijät-Hämeen alueellisena vastuumuseona. Museolla on vastuu alueensa kulttuuriperinnön säilymisestä yhdessä muun muassa kuntien kanssa – myös julkisten taidekokoelmien osalta. Kuntien taidekokoelmien inventointi oli osa museon alueellista taidemuseotyötä, jonka painopisteinä ovat esimerkiksi päijäthämäläiset kuvataiteen kokoelmat ja alueen nykytaiteen dokumentointi.
Kuntien taidekokoelmien inventointiprojekti kesti syksyn 2020 ja sen tuloksena paikannettiin kaikkiaan 450 taideteosta. Teosten inventointi ja liittäminen osaksi Lahden museoiden hallinnoimaa tietokantaa mahdollistaa niiden laajemman saavutettavuuden ja tutkimuksellisen käytön.
Projektin toivotaan lisäävän kuntalaisten tietoisuutta ja arvostusta omia kokoelmiaan kohtaan. Kunnilla on hallussaan taideteoksia niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin merkittäviltä taiteilijoilta, sanoo aluetaidemuseotutkija Elisa Lindell. Kuntien alueella asuneet tai niistä kotoisin olevat taiteilijat näkyvät taidekokoelmissa, samoin kuntien alueella järjestetyistä taidenäyttelyistä tehdyt hankinnat.
Lisää projektista voi lukea Lahden museoiden Maakunnan mainiot -blogista.
Lisätiedot
Päijät-Hämeen aluetaidemuseotyö, ohjaus ja neuvonta